maanantai 18. elokuuta 2014

Lasten festarit

Viikonlopun menovinkkejä selatessani huomasin Lasten Festarit. Tapahtuma järjestettiin Oopperatalon takana Töölönlahden rannalla Helsingissä. Aurinkoinen ja lämmin sää oli houkutellut paikalle aikamoisen joukon lapsiperheitä, ja paikoitellen oli ihan ruuhkaisaa. Iskä hermostui tietenkin moisesta ihmispaljoudesta ja ihmisten joukossa sujuvasti sukkuloivasta Tytöstä, joten meinasi jäädä melkoisen lyhyeksi tämä reissu.

Tärkeimmät kuitenkin nähtiin: Mimi ja Kuku esiintyivät heti aamupäivällä. Tyttö jammaili itsekseen muiden reippaiden lasten kanssa eturivissä ja sai esityksen jälkeen aina yhtä tärkeän Ystaväkortin Mimiltä.



Jos Mimi ja Kuku ovat tuntemattomia kuuluisuuksia, niin kyseessä on laulava ja leikkivä kaksikko, jonka jutut tuntuvat uppoavan kohdeyleisöön, mutta monissa aikuisissa (ainakin ensi kuulemalta) aiheuttavat aivan muun laisia väristyksiä.. Näissä lasten musiikkiteatteriesityksessä harjoitellaan numeroita ja puhallellaan saippuakuplia, ja välillä on vähän jännittäviäkin kohtia. Avoimin mielin siis vanhemmat! Parasta on mielestäni lapsia kannustava tunnelma: joka välissä muistetaan kehua, miten hienosti lapset laulavat ja tanssivat ja muistutetaan, että "TE olette maailman parhaita!". mimijakuku.blogspot.fi

Paikalla oli myös esimerkiksi ambulanssi, paloauto ja harjalakaisukone, sekä ihana prinsessa.

Tässä ihastellaan Tytön kaulassa roikkuvaa Avalorin amulettia
Samaan aikaa vietettiin Ravintolapäivää, joten Töölönlahden rannoillakin oli monenlaista välipalan tarjoajaa. Me napostelimme suolaisia ja makeita lettuja vilteillä istuen. Aikaisempina ravintolapäivinä olemme yrittäneet kannattaa asuinpaikkamme lähistön "ravintoloita", mutta tällä kertaa ruokailut jäivät ajanpuutteen vuoksi tähän yhteen. Toivottavasti asiakkaita kuitenkin riitti myös täällä kauempana Helsingin keskustasta!

Arviot:
Hieno tapahtuma. Porukkaa piisasi. Mennään taas ensi vuonna.

Kustannukset:
Tapahtuma ilmainen.
Letut KALLIITA, 5 euroa kipale. Mutta olivathan ne hyviä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti